Kiinnostaa:
Kurt Angle & Chyna vs. Jeff Jarrett & Karen (Mixed Tag Team Match)
Miksi ei kiinnostaisi? Anglesta ja Jarrettista on tullut kayfaben ulkopuolisistakin syistä (tai oikeastaan juuri niistä) johtuen ikimuistoinen taistelupari. Voisinkin väittää, että juuri Angle tullaan muistamaan Double J:n pahimpana nemesiksenä ja
vice versa. Kaiken lisäksi veteraanit kykenevät ihmesuorituksiin toistensa kanssa vielä näinkin iäkkäinä kehärääkkeinä, mitä ei voi muuta kuin arvostaa. Kymmenisen vuotta (ainakin valtavirran) painikehistä poissaollut Chyna antaa ottelulle oivan lisämausteen, jota ilman tämä Angle vs. Jarrett -saagan kenties viimeinen jatko-osa olisi alkanut jo tuntua jokseenkin puulta. Toivottavasti Karen saa nyt opetuksen.
Max Buck vs. Kazarian (c) (TNA X-Division Championship)
Juonikuviosta minulla ei ole mitään hajua, koska en ole TNA:ta erityisemmin seurannut, mutta sen verran muistelisin, että Max ansaitsi tämän shottinsa voittamalla jonkin megamatsin Lockdownissa. Ja hyvä niin, sillä allekirjoittanut lukeutuu totisesti siihen sakkiin, joka rakastaa mielipiteitä jakavia Buckin veljeksiä. Niinpä se, että TNA panostaa Mäksään, on loistava juttu meikäläisen mielestä. Hienointa olisikin juuri se, että Kazarian häviäisi mestaruutensa. Maxin ja Jeremyn välinen mestaruusmatsi olisi jotain, jota voisi kutsua Slammiversaryn veroiseksi setiksi. Viimeistään Bound for Gloryssa veljesten on pakko otella vyöstä, tai suutun ja punaiseksi muutun.
Matt Hardy & Chris Harris vs. Beer Money (c) (TNA World Tag Team Championship)
Harris saattaa aiheuttaa joillekin pelkästään myötähäpeällisiä tunteita, mutta viis siitä – America's Most Wanted oli yksi parhaista (ellei jopa paras) 2000-luvun alun joukkueista, eikä niin loisteliasta tiimiä yksin tehdä. Tokihan Storm oli aina se, kummasta huokui rutkasti enemmän tähtivoimaa, mutta Harrisiakin on kunnioitettava. Sanotaan nyt vielä sen verran, että Stormin ja Harrisin välinen Texas Death -matsi vuoden 2007 (vai 2006?) Sacrifice-PPV:ssä on yhä yksi lempiotteluistani kautta aikojen ja ehdottomasti paras TNA-ottelu, jonka olen koskaan nähnyt.
Tämä matsi kiinnostaa useastakin eri syystä. Kutkuttavin juttu on kysymys siitä, miksi Chris Harris suostui Matt Hardyn tag team -pariksi entistä ystäväänsä vastaan. Kenties Villikissa on saapunut kostamaan Janne Myrskylle sen, että tästä tuli tähti siinä missä Harris vaipui epäonnistuneen WWE-retken jälkeen synkkään unholaan, tai kenties Harris yksinkertaisesti janoaa tag team -kultaa eikä voisi vähempää välittää siitä, kenen yli hänen pitää ajaa. Harrisin Impact-esiintyminen antoi kuitenkin ymmärtää, että kyse on silkasta katkeruudesta. Storm halusi hajottaa AMW:n, koska miestä kiehtoi singlesura, mutta lähes heti AMW:n splitin jälkeen Storm olikin jo muodostamassa uutta tiimiä. Kyseessä on rakkaustragedioista tyypillisin ja vanhin: mies (Storm) jättää naisen (Harrisin
) väittämällä haluavansa elää hetken sinkkuelämää, mutta tapaakin pian toisen naisen (Rooden), jonka kanssa on valmis asettumaan aloilleen. Tokihan se jätetty nainen (tässä tapauksessa Harris) katkeroituu moisesta käytöksestä. Ja Matt Hardy lienee nyt se Harrisin uusi sydänystävä, jonka kautta Chris koettaa lietsoa Stormissa mustasukkaisuuden tunteita... no joo, ehkä on parempi lopettaa tämä touhu vielä hyvän sään aikana.
Tarkoitukseni oli kehua tätä ottelua, sillä sekin on mielenkiintoista, miten kaksi legendaarista (ja legendaarista...) joukkuepainijaa, jotka eivät ole kuitenkaan koskaan taganneet keskenään, kykenevät toimimaan yhdessä. AMW ja Hardy Boys edustivat toki ihan erilaisia painityylejä, mutta estääkö se Harrisia ja Hardya keksimästä jotain ovelaa sotasuunnitelmaa, jolla viedä vyöt nimiinsä. Taidan tosin mennä liian syvälle, sillä kyseessä on kuitenkin showpaini, jossa ei moista maagista bookkausta paljoakaan arvosteta, mutta ai että se olisi hienoa, jos painissakin panostettaisiin kerrankin tällaisiin "oikean urheilun" kaltaisiin seikkoihin. Voittajiksi toivon kaikesta huolimatta Beer Moneyn sällejä, sillä se tulevaisuudessa mahdollisesti häämöttävä Beer Money vs. AJ & Daniels -matsi olisi niin kovan luokan kohtaaminen, että sen näkemisen eteen voisi vaikka esinahastaan luopua.
P.S. Hassu fakta: Braden Walker ja Matt Hardy vaihtoivat pari sanaa jälkimmäisessä niistä kahdesta taannoisesta ECW-jaksosta, joissa Walker esiintyi. Kenties se loi pohjan tälle odottamattomalle alliansille?
Ei kiinnosta:
Rob Van Dam vs. Sting (c) (TNA World Championship)
Nähty ja koettu. Herrojen Slammiversary-kohtaaminen viime vuodelta oli aivan kamalan tylsä ottelu, jossa ei tapahtunut yhtikäs mitään. Miksi siis jaksaisin toivoa, että Van Dam ja Sting voisivat saada yhtään sen viihdyttävämpää settiä aikaan nyt, kun kummallekin on kaiken lisäksi tippunut lisää ikää mittariin. Lopputuloskin on selvillä: Sting vie. Joko puhtaasti tai sitten Mr. Andersonin avustuksella, sillä luulisi Andersonin himoitsevan mieluummin vanhaa ja raihnaista fossiilia mestaruusvastustajakseen vielä (vähäsen) vauhdikkaan ja vaarallisen RVD:n sijaan. Tylsää ja ennalta arvattavaa.
Abyss vs. Crimson (Singles Match)
En tiedä, mikä tuo Crimson on miehiään, mutta Impactin perusteella voisin sanoa, että eipähän paljoa kiinnosta tietääkään. Limainen lihaskimppu, joka näyttää joltakin epämuodostuneelta alienilta ja jolle ollaan luomassa jonkin sortin häviöimmuniteettia, ei ole oikein sellainen painija, jolle minä katsojana lämpenen. Painilogiikan mukaan Crimson vie, jotta Slammiversaryssa nähdään "suuri ja huikea" näytös Crimsonin ja Samoa Joen välillä, mutta mitä suurta ja huikeaa siinä on, jos kerta Crimson selätti Joen tuosta vain viime Impactissakin?
Ja mitä ihmettä sille Joelle on tapahtunut? Pitäisikö tässä tuntea sääliä, vihaa, myötähäpeää vai surua? Lähtisi nyt läksimään ennen kuin menettää viimeisetkin rippeensä painiuniversumin Joe-intressistä, sillä tällä menolla mies sopisi tähtivoimaltaan paremmin ojankaivajaksi kuin showpainijaksi.
Madison Rayne (w/ Tara) vs. Mickie James (c) (TNA Knockout Championship)
Mickie voittaa, Tara vapautuu ja Slammiversaryssa nähdään joko Madison vs. Tara tai sitten Madison vs. Tara vs. Mickie. Ja niitä kuuluisia kiviäkin kiinnostaa.
Mexican America vs. Ink Inc. (Tag Team Match)
En tunne Meksikolaisen Amerikan (kyllä, meksikolainen kirjoitetaan tässä tapauksessa isolla alkukirjaimella, koska Mexican America on erisnimi) toista sälliä, mutta Saimoun Saarnan™ perusteella on ehkä parempi niin. Ja Ink Inc. on yhä syvältä, sillä sekä Moore että Neal oksettavat minua. Täysin turha ja tarpeeton filleri, jossa ei kiinnosta mikään eikä kukaan. Toivottavasti nähtäisiin edes sairas Border Toss. Eihän mikään nimittäin voita sitä näkyä, kun joko Neal tai Moore lentää niskanikamat edellä kahdesta metristä kanveesiin.
Tommy Dreamer vs. AJ Styles (Singles Match)
Mr. Andersonin ja Christopher Danielsin kaltaiset maestrot eivät mahdu korttiin ollenkaan, mutta sen sijaan Tommy Dreamer käännetään heeliksi ja lyödään keskelle maksullista tv-lähetystä. Ei näin. Dreamer ja Bully Ray on ärsyttävintä (väärällä tavalla ärsyttävintä – mikäli heidän pushaus jatkuu, aloitan uuden TNA-boikotin) TNA:n luomaa shittiä vähään aikaan, eivätkä heidän kuvionsa voisi kiinnostaa yhtään vähempää. Kurjinta tässä on se, että heidän on pakko feudata nimenomaan AJ Stylesia vastaan. Hitto sentään tätäkin typeryyttä.
Robbie E vs. Kendrick (Singles Match)
Filleri vai superfilleri? Onko tälle edes mitään pohjaa, ja jos on, niin se on varmasti ollut tosi antoisaa katseltavaa...
Yhteenveto:
Kolme kiinnostavaa ottelua ei kykene pelastamaan show'ta, joka on muutoinkin tuomittu väli-PPV:n leimalla. Jos olisin jenkki, en varmastikaan tilaisi PPV:tä. Positiivista on kuitenkin se, että Sacrifice voi antaa Slammiversaryn rakentelulle mainion lähtölaukauksen. Mutta ideaalisinta olisi tietenkin se, että ne lähtölaukaukset tehtäisiin ilmaisissa tv-ohjelmissa eikä maksu-tv-lähetyksissä. Se onkin yksi TNA:n ikävimmistä kompastuskivistä: koetetaan aina jatkaa tapahtumia PPV:issä, joissa kuvioitten tulisi nimenomaan kulminoitua – ei alkaa tai saada joka kerta uusia juonenkäänteitä. Siitä johtuvat ne monien parjaamat loputtomat diskaus- ja uloslaskuratkaisut sekä sekaantumiset PPV-show'issa. Kenenkään ei ikinä anneta nousta tähdeksi, vaan jonkun toisen on aina saatava ratsastaa ykkösnimen varjolla. Yritetään iskeä kahta kärpästä yhdellä iskulla, muttei saada ainuttakaan saaliiksi. Tosin onhan siellä ne ex-WWE-starat, joita varjellaan suurtenkin valtiaitten lailla. Ja onhan se nähty, kuinka voitokasta moinen (esim.) RVD:llä mälläily on. Kansa pakotetaan suuren staran syväkurkku-uhriksi, ja kaikilta lopahtaa mielenkiinto. Tämä on tosin enemmänkin WWE:n kuin TNA:n ongelma, mutta WWE:ssä ne starat on sentään omakätisesti luotuja sellaisia. Vähän rohkeutta siihen touhuun nyt, Diksi ja kumppanit.
Irokeesi heput vastaan erittäin mexicolaiset mexicolaiset ei oikein jaksa innostaa, Ink Inc. on p**ka joukkue ja siitä ei pääse mihinkään. Anarquia vai mikä lie on kans ihan arseesta, Homicide takas Herkulle partneriksi. Crimson vs Abyss on joko ihan helveti surkea tai sitten ihan ok brawli. Riippuu vähän miten Crimsonilla clikkaa Abyssin kanssa, koska jos Abyssin kanssa ei clikkaa nii matsi tulee olemaan p**ka hidas lyllerrys tyyliin Abyss vs Anderson Kennyn debyytistä.
Kuten jokainen on tainnut jo kommenteissaan mainita, en minäkään tälle odotuksia kasannut, koska niin selvää väli-ppv:n haju ja maku tästä huokui tänne Suomeen asti. Tähän odotusarvoon nähden tapahtuma oli varsin mainio.