WWE Payback 16.06.2013

[What]

Valehtelematta tästä tapahtumasta jäi paremmat fiilikset kuin vaikkapa Wrestlemaniasta. Kaikkinensa varsin mainio ppv. Jericho-Punk oli motysf (match of the year so far) ja jopa naisten ottelu oli rautaa. Syvällisempää analyysia ehkä huomenna tai sitten joskus 8 vuoden päästä ppv-projektin yhteydessä

[unssi]

...Ja ketä se tässä vaiheessa haittaisi?

Minua

[Ultimate]

Payback 2013

Triple Threat Match – Intercontinental Championship: Wade Barrett (c) vs. Curtis Axel vs. The Miz
Intercontinental-vyöstä käyty Triple Threat oli hyvä valinta illan openeriksi. Sopivan lyhyt ja vauhdikas matsi sai yleisön hienosti mukaan (mm. mahtava reagointi Axelin Perfect Plexiin) ja etenkin muutama viimeinen minuutti oli todella mainiota viihdettä. Tykkäsin lisäksi ottelun lopetuksesta: näppärä idea onnistuttiin myös toteuttamaan uskottavasti. Barrettin mestaruuskausi jäi harmittavan lyhyeksi, mutta kenties miestä ollaan nostamassa isompiin kuvioihin?
***+

Singles Match – Divas Championship: Kaitlyn (c) vs. AJ Lee
Kaitlynin ja AJ:n Divas-mestaruusmatsi oli parhaiten rakenneltu naistenottelu pitkiin aikoihin. Taustatarina oli toimiva ja pitkä yhteinen historia sai tämän koitoksen tuntumaan oikeasti merkittävältä. Kaksikko ei myöskään pettänyt kehässä: koko kymmenminuuttinen (koska viimeksi diva-matsi on saanut näin paljon aikaa PPV-tasolla WWE:n puolella?) oli viihdyttävää seurattavaa ja mukaan saatiin mahtumaan pari maistuvaa near falliakin. Varsinkin Kaitlynin tarjoileman Spearin jälkeinen AJ:n kick out oli loistava hetki. Myös lopetus toimi hienosti – AJ:n Black Widow sopii aivan erinomaisesti juuri AJ:n luovutusliikkeeksi. Plussaa myös muutenkin tavallista fyysisemmästä menosta. Hieno koitos!
**½

Singles Match – United States Championship: Dean Ambrose (c) vs. Kane
United States –mestaruusottelu sai tällä kertaa luvan olla illan heikoin esitys. Toki Ambrose ja Kane saivat aikaan hyvän ja kaikin puolin ihan kivan koitoksen, mutta meno ei silti noussut missään vaiheessa kunnolla PPV-tasolle. Kenties kaksikko pystyisi keskenään parempaankin suoritukseen, mutta nyt tämä jäi aikalailla tapahtuman välipalaksi. Onneksi Ambrose kuitenkin säilytti vyönsä.
**½

Singles Match – World Heavyweight Championship: Dolph Ziggler (c) vs. Alberto Del Rio
Zigglerin ja Del Rion kohtaaminen oli loistava esimerkki upeasti toimivasta tarinasta ottelun sisällä. Matsi itsessään oli varsin yksipuolinen ja tietyllä tapaa painillisesti jopa väritön – erinomaiseksi tämän nostikin juuri erinomainen bookkaus. Tykkäsin täysillä siitä, kuinka kaksikon roolit vaihtuivat täysin ottelun edetessä: face-haastaja Del Rio alkoi napata arsenaaliinsa aina vain pahismaisempia otteita ja ei lopulta tuntunut kaihtavan keinoja hankkiakseen World Heavyweight –mestaruuden hyppysiinsä. Heel-Ziggler taas taisteli uhrautuvasti ja kaikkensa antaen säilyttääkseen arvokkaan vyönsä, vaikka olisi voinut jättää homman myös kesken. Viimeisen silauksen stoorille antoi kerrassaan mahtava yleisö, joka nappasi ottelun juonesta kiinni täysillä – koko katsomo tuntui kääntyvän hienosti kamppailleen Dolphin puolelle, Del Rion saadessa niskaansa buuausmyrskyn. Odotan suuresti miesten uusintamatsia, joka tullaan toivottavasti näkemään uusilla rooleilla. Tupla-turn voisi nostaa tämän feudin vielä aivan uudelle tasolle.
***½

Singles Match: Chris Jericho vs. CM Punk
En tiedä kuulunko vähemmistöön, mutta minuun huikeasti hypetetty Punk vs. Jericho ei iskenyt aivan täysillä. Toki kaksikko veti jälleen takataskustaan erinomaisen matsin, mutta mihinkään valtaisiin liekkeihin koitos ei painilliselta anniltaan tuntunut syttyvän missään vaiheessa. Syy oli toki osittain myös bookkauksessa: isot liikkeet otettiin mukaan ehkä hieman liian aikaisin ja alun hidas rakentelu tuntui muuttavan vähän liian nopeasti finisher-sodaksi. Ottelun parasta antia olivat monet kerrassaan upeat countterit (esim. Punkin Hurricanrana-yrityksen kääntäminen Walls of Jerichoksi). Oma lukunsa oli totta kai myös jälleen kerran mahtavasti mukana ollut Chicagon yleisö, joka nostaa matsin arvosanaa vielä pykälän verran ylöspäin. Kaikesta huolimatta illan matsi, vaikka jäikin hieman miesten kahden edellisen ottelun varjoon.
****-

Tag Team Match – WWE Tag Team Championship: The Shield (Seth Rollins & Roman Reigns) (c) vs. Daniel Bryan & Randy Orton
Joukkuemestaruustaisto oli kelpo valinta illan kahden isoimman ottelun väliin. Iso kiitos siitä kuuluu Daniel Bryanille, joka tuntuu saavan yleisön kuin yleisön villiksi tilanteessa kuin tilanteessa. Itse ottelussakin Bryan nousi isoimmaksi tähdeksi, vaikka toki muukin kolmikko suoriutui osastaan mainiosti. Ortonin ja Bryanin joukkuetarinaa hyödynnettiin kivasti ja Shieldin tiimipeliä oli jälleen ilo seurata. Loppuhetketkin olivat oikein toimivia. Puhtaat paperit.
***

3 Stages of Hell Match – WWE Championship: John Cena (c) vs. Ryback
Illan ME oli tapahtuman isoin pettymys. Kaksi ensimmäistä vaihetta eli Lumberjack- ja Tables-ottelut olivat ihan perusvarmaa menoa, mutta onneksi Ambulance-stipulaatio sentään toimi oikein hyvin. Matsin isoin synti oli ennalta-arvattavuus; ottelu ei onnistunut yllättämään juuri millään lailla. Lopetus oli näyttävä, mutta valitettavan arvattavissa jo kauan ennen matsin loppua. Kaksikko toimisi todennäköisesti parhaiten lyhyessä ja nopeatempoisessa ”all out” rymistelyssä – tämä matsi taas oli kokolailla moisen vastakohta. Ei varsinaisesti erityisen huono koitos, mutta turhan keskinkertainen tapaus illan huipennukseksi. Toivottavasti seuraavaan PPV:hen Cenalle saadaan jo uusi haastaja.
***-

Yhteenveto: Tämä oli ehdottoman hyvä ja toimiva tapahtuma. Ainoan isomman miinuksen saa illan ME. Pidän kyllä siitä, että firman isointa vyötä puolustetaan illan viimeisessä ottelussa, mutta tämän PPV:n päättäminen Jericho vs. Punkiin olisi nostanut tapahtuman vielä pari askelta ylemmäs. Nyt muuten onnistuneeseen tapahtumaan jäi hieman ikävä jälkimaku pettäneen ME-matsin jälkeen. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa eteenpäin – WWE:llä on meneillään liuta kiinnostavia kuvioita ja seuraava PPV RVD:n paluineen kaikkineen tuntuu jo nyt kiinnostavalta.

[Saimou]

Hyvä PPV. Otteluista olin aikalailla samaa mieltä Ultimaten kanssa, mutta kirjoitanpa silti tyylilleni uskollisesti liian pitkän viestin jossa hehkutan pitämiäni asioita.

Show'n käynnistänyt IC-mestaruusottelu oli kuin tuulahdus "wanhoilta hyviltä ajoilta" - kolme nälkäistä midcarderia pistää pystyyn nopeatempoisen paini-iloittelun, jossa nähdään paljon jännittäviä hetkiä ja mieleenpainuva lopetus. Kaikin puolin erinomainen esitys kaikilta kolmelta, ja mikäli IC-vyöstä nähtäisiin säännöllisesti tällaisia kamppailuja, ei vyö olisi kauaa yhdentekevä. Axelin mestaruusvoitto antaa toivoa mestaruuden paremmasta kohtelusta, mutta vielä en liiaksi uskalla ilakoida, sillä mielessä kummittelee kipeän elävästi esimerkiksi Cody Rhodesin "tärkeä" IC-mestaruuskausi.

Diivojen matsi oli positiivinen yllätys - sopivan pitkä, kaksi hyvin rakenneltua (tai yksi ja puoli) hahmoa, kova workrate. Selvästi haluttiin antaa vastine TNA:ssa show'n varastaneelle Gail Kim vs. Tarellille (tai näin haluan kuvitella, tuskin WWE:tä oikeasti kiinnostaa), ja vaikka samalla tasolle ei yllletty, oli tämä muistettavin naisten ottelu WWE:ssä ties kuinka pitkään aikaan.

Joko kukaan Chicagossa ei ollut katsonut TNA:ta muutaman viime vuoden aikana, tai sitten joukkohysteria valtasi Show_Stopperin painijat-alueella hyvin kuvailemat "sisäiset kymmenvuotiaat". Toivon että kuultuaan ison areenan valtavat popit RVD ottaa itseään niskasta kiinni ja tarjoilee katsojille vielä yhden hyvän runin, joka pyyhkii mielistä TNA-kauden traumat. Pelkään että parin hyvän esiintymisen jälkeen Robbie V pistää päälle Impactista tutun Surffipummin Autopilotin, joka tuhoaa viimeistenkin kultaiset muistot painifaniuden alkuaikojen suosikista.

Ambrose vs. Kanen aikana tuntojani kuvasti parhaiten ringsiden tuntumassa istunut fani, joka nosteli "non-believer" kylttiään. Ambrose ei ole vieläkään tehnyt WWE:ssä mitään, millä olisi ansainnut valtaisan smark-piirien hypen. Rollins & Reigns > Ambrose (saa ottaa talteen ja lainailla joskus parin vuoden päästä kun Ambrose on rakastamani main eventer, ihmisten kehittyminen ammatissaan ilahduttaa aina).

Ziggler vs. Del Rio oli minulle MOTN. Ei varsinaisesti painillisen tarjontansa ansiosta, vaikka sekin oli mallikasta. Pääosaan nousi nimittäin bookkaus, jolle voisin ladella vähintään parin twitter-viestin verran ylisanoja. Mestarillista, nerokasta. En ole vielä katsonut Raw'ta, mutta kerrankin unohdan skeptisyyden ja luotan, että tämä napakymppi oli vain alkusysäys Summer of Punkin ja Daniel Bryanin heel-turnin veroiselle huippukuviolle. Nyt jos koskaan Zigglerillä on mahdollisuus murtaa edustamansa "menetetyn sukupolven" kirous ja nousta main event -kalustoon.

Illan yllätys todellakin nähtiin tässä vaiheessa. Oliko se hyvä yllätys.. Livenä katsottaessa tatti otsassa kasvoi ruudun läpi areenalle asti. Näin tuhottiin Zigglerin kausi alkukynnykselle, mutta onko tässä sitten mahdollisesti jotain suurempaa luvassa.

Zigglerin kausi tuhottiin todellakin alkukynnyksellään, nimittäin alkuvuonna 2011. Ensimmäisestä "mestaruuskaudesta" lähtenyt päämäärätön bookkaus ajoi Dolphin kerta toisensa jälkeen yhdentekevyyden mustaan aukkoon, ja kun Ziggleriä bookattiin jopa MitB-salkun haltijana edelleen samana ruikkujobberina kuin aina ennenkin, ei hän olisi mitenkään pystynyt nostamaan uskottavuuttaan maailmanmestarina. Tällainen häviö on parasta mitä pystyn Zigglerin uralle kuvittelemaan, sillä se pohjustaa WWE:n kirjoissa kolmatta, mutta painifanilasien läpi katsottuna ensimmäistä todellista maailmanmestaruusvoittoa - sitä hetkeä, kun ikuinen altavastaaja ja kerta toisensa jälkeen päähän potkittu yleisön suosikki nousee vihdoin "omin avuin" kukkulan huipulle. Ja se jos mikä tulee olemaan kaunis hetki (jotain aivan muuta kuin maailman laimein MitB-cashäys, jolle liveyleisö ja suuri osa Alerttiakin jostain kumman syystä markkasi kuin jollekin Lesnarin paluulle).

Ottelun jälkeinen Del Rion promokin tarjosi oikein klassisia heel elkeitä. Olisiko tässä siis tuplaturnin paikka? Ainakin Del Rio oli hyvin heel varsinkin promossaan..

Parastahan tässä oli se ettei promo tarjonnut mitään klassisia heel-elkeitä - se oli ihan samanlainen kuin mitä ADR on vetänyt koko rutikuivan face-runinsa ajan. Samoin itse ottelussa ADR ei tehnyt teknisesti mitään väärää, päinvastoin; ADR hävisi vyönsä häikäilemättömän opportunistiselle Zigglerille, joten oppikirjan mukaan tämän olisi pitänyt vain olla se payback, joka saa yleisön hyvälle mielelle. Ehkä turhaan väännän rautalangasta kun varmaan kaikki tajusivat hienosti toteutetun idean, mutta aiemmissa viesteissä kirjoitettu "roolien kääntäminen" on liian mustavalkoinen ilmaisu - etenkään ADR ei ollut varsinaisesti heelmäinen, hän vain sattui pieksemään varsin ikävän tuntuisesti heeliä, joka oli kuitenkin yleisön suosikki. Erityismaininta vielä Ricardo Rodriguezille, joka tuntui ensimmäistä kertaa urallaan sympaattisen sijaan todelliselta limanuljaskalta.

WWE, pyydän, älkää nyt kusko tätä.

Jericho vs. Punkissa oli kuuluisaa "väkisin eeppisyyden" tuntua, vaikka lopulta mainio matsi olikin. Tag-mestaruusottelu oli ihan ok, mutta tuntui siirtyvän turhan nopeasti loppukamppailuun (joka sitten taas kestikin yllättävän kauan). WWE-mestaruusottelu oli kaiken aiemman jälkeen vähän blaah ja nähty, vaikka ihan mukavaa rymistelyä titaanit tarjosivatkin. Puhtaat paperit, mutta kontrastissa show'n odotukset ylittäneeseen yleistasoon ei mainittavia hurraahuutoja.

Odotin jälleen yhtä tuskaista väli-PPV:tä, joka noudattaisi viime vuosien "kesäkuun kirousta". Sain mitä mainiointa viihdettä, jossa kova työskentely ja yllättävät käänteet yhdistyivät tulikuumaan yleisöön. Kiitos WWE!

[Kenitys]

...Ja ketä se tässä vaiheessa haittaisi?

Minua

Ainiinjoo, Cenaonyhäpepustajne.

[What]

Jaa, kukaan ei ole täysin yhtynyt ylenpalttisiin ylistyslauluihini, mutta vahvasti eilisiltaisen väittämäni takana seison. Saimou kuvailikin tuon Alberton ja Dolphin nerokkuuden. Melkoisen kovalla innolla odotan kuinka tuota RAWssa jatketaan.

Näköjään tykkäsin myös Punk vs. Jerichosta ja Cena vs Rybackista keskivertofania enemmän. Miten niin "mukaeeppinen?" Titaanien stipulaatiohäsmäkkä onnistui myös tehtävässään mainiosti ollen Extreme Rulesin vastaavaa parempi ja sitä myöten myös nälkäisen miehen uran paras matsi.

[DeadManWalking]

Miten niin "mukaeeppinen?"

Koska Rybackissa ei ole mitään eeppistä.

[What]

Miten niin "mukaeeppinen?"

Koska Rybackissa ei ole mitään eeppistä.

Viittasin tuohon Saimoun kommenttiin Punk-Jerichosta. Ja nyt kun Rybackin otit puheeksi, niin mieshän hoiti hommansa Paybackissa varsin mallikkaasti ja on muutenkin mainiosti onnistunut sementoimaan asemansa tuolla lähestulkoon ruokaketjun huipulla. Ottelun aikana tuli vahvoja flashbackeja Batistan tähänastisen uran viimeiseen matsiin juurikin Cenaa vastaan, ja se ei mikään huono mielleyhtymä ole.

[DeadManWalking]

Ja nyt kun Rybackin otit puheeksi, niin mieshän hoiti hommansa Paybackissa varsin mallikkaasti ja on muutenkin mainiosti onnistunut sementoimaan asemansa tuolla lähestulkoon ruokaketjun huipulla.

Lähestulkoon, mutta ei kuitenkaan vielä lähellekään. Se että mies on nyt hetken aikaa ollut mestaruuskuvioissa (välihaastajana?) ei vielä todellakaan tarkoita sitä, että hän olisi sementoinut omaa paikkaansa vielä yhtään mihinkään. Se vie aikaa paljon kauemmin.

[Saimou]

Miten niin "mukaeeppinen?"

Punk vs. Jerichon "väkisin eeppisyys" rakentui kolmesta tekijästä.

1. CM Punkin paluu. Hillitön hype läpi show'n niin itse paluusta kuin tulikuumasta yleisöstäkin. Ilmassa todella suuren tapahtuman tuntua. Vihdoinkin koittaa se hetki, jota olemme malttamattomina odottaneet jo... mitä, kaksi kuukautta? Onhan tuollainen parin kuukauden ei-loukkaantumisen-pakottama breikki harvinainen WWE:n toisiksi kovimmalle painijalle, mutta ei se nyt katsojasta niin pitkältä ajalta tunnu, että Punkia olisi ehtinyt edes kaivata show'hun. Olihan se kiva hypettää etenkin kun yleisökin oli niin hienosti messissä, mutta liika on liikaa.

2. Chris Jerichon overius. Joo, Jericho on maailmaa kiertänyt konkari, elävä legenda, joka voi hävitä kelle tahansa menettämättä overiuttaan. Näin ehkä pitkällä aikavälillä tarkasteltuna, mutta Jerikon Krisun edellinen kiistakumppani oli Fandango, jolle Jericho vieläpä hävisi ensimmäisessä kohtaamisessa. Tältä pohjalta Jericho tulee kehään julistamaan kuinka on maailman paras, ja vaatii kohdata miehen joka väittää olevansa maailman paras? Ei (täysin) toimi, kuvio tulee kuin tyhjästä.

3. Finisherien liikajakelu. Tämä kolmas on "väkisin eeppisyyden" rakennuspalikoista perinteisin, joka on tavallisesti ollut etenkin ROH:n helmasynti. Siellä kun viisaat miehet ovat tulleet siihen tulokseen, että ottelun eeppisyys on suoraan verrannollinen nähtyjen nearfallien määrään, on pahimmillaan päädytty tilanteeseen, jossa midcardin yhdentekevässä välihöntsässä nähdään se uskomaton kick-out seitsemännen finisherin jälkeen (joka vieläpä juntataan yläköydeltä läpi neljän pöydän). "Optimaalinen nearfallien määrä" ei ole mikään absoluuttinen luku, mutta katsojana kyllä tuntee mahanpohjassaan kun maaginen raja ylitetään. Kun ottaa huomioon edelliset seikat tuntui tämän ottelun huikea taistelu jotenkin väärältä - se olisi ehkä ollut nappisuoritus mikäli matsi olisi ollut WWE:n mestaruudesta pitkän feudin päätteeksi oteltu main event, mutta nyt ottelijoiden hurja kestävyys tuli hieman tyhjästä. Ja sitten tuli sellainen fiilis, että väkisin yritetään vääntää jotain suurempaa kuin mihin todelliset eväät riittävät.

Tässä kohtaa voi vastata, että pitäisi unohtaa tällainen ylianalysointi ja keskittyä viihtymään. "Väkisin eeppisyyttä" ei tarvitse analysoida katsellessa, se tulee mahanpohjafiiliksenä. Punk vs. Jericho ei ollut lähellekään räikein esimerkki efektistä, mutta läsnä se oli yhtä kaikki.

[eCiuj]

Payback tuli katsottua eilen illalla, ja hyvillä mielin muistelen näin puolen päivän "sulattelun" jälkeenkin. Odotuksiin nähden Payback oli todella onnistunut, ei jäänyt suuhun mikään väli-PPV:n maku. Mielelläni näkisin Paybackin ensi vuonnakin PPV kortissa.

Kickoffia en katsonut, triple threat oli hyvä opener. Matsissa oli hyvä tempo kokoajan ja Curtis Axelin voitolle iso peukku. Ura ponkaisi heti käyntiin, eikä mies unohdu nyt ainakaan hetkeen (toivottavasti ei ollenkaan). Naisten ottelu oli myös rautaa (heidän tasolla). Parasta diivamättöä miesmuistiin. Dean Ambrosen ja Kanen ottelu ei jättänyt paljoa mieleen, heikon koko tapahtumassa, hyvin unohdettava.

Del Rio vs. Ziggler oli hyvin mystinen. Ziggler oli heel kun lähdettiin otteluun, kun taas Del Rio oli face. Ottelun jälkeen vaikutti kuin osat olisivat vaihtuneet?? Raw antaa varmasti vastauksia, yhä näkemättä. Vaikkakin Zigglerin tappio harmitti, hyvin mielenkiinnolla odotan tulevaa näiden kahden osalta. Itse ottelu oli myös hyvä.

CM Punk vs. Chris Jerichosta ei ole paljoa muuta sanottavaa enää kuin MOTYC. Shield vs. Orton & Bryan ei ollut kovinkaan kummoinen, Shieldin voitokas ilta oli taas jees mutta matsit olivat aika unohdettavia. Cena vs. Ryback sisälsi yllätyksiä (Cena selätettiin puhtaasti), vastasi ihan odotettua tasoa. Ei siis mikään eeppinen kohtaaminen taikka ottelu. Ambulance-stipulaatio toimi hyvin, paremmin kuin Cena vs. Kanessa.

Payback oli siis kokonaisuudessa oikein pirteä. Positiivisen maun jätti, ja eteenkin Del Rion ja Zigglerin kuvion jälkeen odotan todella Raw'ta. Tästä on hyvä jatkaa, ja jos/kun suunta on vain ylöspäin Money in the Bank vaikuttaa todella lupaavalta. Suuri syy koska R... V... D.

[Jomppa]

CM Punkin ja Jerichon matsi oli kyllä hieno mielestäni parempi kun Maniassa käyty matsi. Oisin kyllä halunnut että Ryback Cenan voittaisi. Niin oltais päästy eroon Cenan todella puuduttavasta mestaruuskaudesta.

[Ravenwood]

Niin oltais päästy eroon Cenan todella puuduttavasta mestaruuskaudesta.

Voisitko perustella että miten tää Cenan mestaruuskausi on nyt ollut erityisen puuduttava?

Itse en ole suuri Cena-fani, mutta ne mä sitä vihaakkaan samalla tavalla kuin suurin osa porukasta. Tää nykyinen mestaruuskausi on ollut mun mielestä ihan jees. Rybackia vastaan käydyt matsit on ollut hyviä, varsinkin Three Stages of Hellistä pidin todella paljon. Nykyinen feudi Mark Henryä vastaan on myös mun ajatusmaailmassa suht positiivinen asia. Itse olen pitänyt Henryn touhuista ehkä liiankin paljon tässä parin viimevuoden aikana. Ja ennemmin mä sen huhutun Cena - Bryanin otan kuin Ryback - Bryanin. Ja eiköhän toi Ryback kerkee niitä mestaruuksia vielä voittamaan jos painiminen vaan jaksaa kiinnostaa.

Sitäpaitsi kannattais varmaan tottua jo pikkuhiljaa ajatukseen siitä että Cena pyörii mestaruuskuvioissa niin kauan kun jaksaa painikehässä pyöriä.

[eCiuj]

Niin oltais päästy eroon Cenan todella puuduttavasta mestaruuskaudesta.

Minä en malta odottaa Rybackin ei-puuduttavaa mestaruuskautta.

[Juge]

Joo-o, melkein viikko siitä on vierähtänyt kun tapahtuman katsoin, ja nyt sitten vaivaudun viimein kirjoittamaan siitä jotain.


Triple Threat match for the Intercontinental Championship
The Miz vs. Curtis Axel w/ Paul Heyman vs. Wade Barrett (c)
Tällä lähdettiin liikkeelle. Kaikki painijat olivat sopivasti esillä, ja aikakin oli ihan passeli. Hyvää brawlia. Tykkäsin lopetuksesta, joka oli erikoinen, joskaan ei ihan uusi juttu. Näin vyö saatiin siirrettyä Michael McGil-, eikun siis Curtis Axelille.
Voittaja: Curtis Axel (Pinned Barrett while Barrett was hold at Figure-four Leglock by The Miz)
Arvosana: ***

Singles match for the Divas Championship
Kaitlyn (c) vs. AJ Lee w/ Big E Langston
Kesäkuu oli erikoinen kuukausi, sillä sekä TNA:ssa että WWE:ssä saatiin nähdä parasta naispainia PPV:ssä todella pitkään aikaan. Tämä ottelu ei kauas jäänyt Kim-Terrell -kaksinkon kohtaamisesta. Ottelussa oli hieno tarina, ja kehässä oli kaksi naista jotka osaavat painia. Tässä oli myös ihan oikeasti hyviä nearfalleja sekä countereita. Lopetuskin sopi hyvin ottelun luonteeseen, Kaitlynin taputus oli todella raastava. Tähän päälle vielä Kaitlynin totaallinen hajoaminen. Tällaista Diva-actionia minä haluaisin nähdä useamminkin!
Voittaja: AJ Lee (Kaitlyn tapped out after Black Widow)
Arvosana: ***

Singles match for the United States Championship
Kane vs. Dean Ambrose (c)
Tämä oli tasoa "ihan kiva". Ei tässä nähty mitään kummallista, tämä oli pikkuisen tv-ottelua pidempi koitos mutta muuten aika samaa tasoa. Tosin lopetus ei ollut "puhdas". Ei tästä erityisemmin nauttinut, mutta ei tämä vihastuttanutkaan.
Voittaja: Dean Ambrose (via Count-out)
Arvosana: **½

Singles match for the World Heavyweight Championship
Alberto Del Rio w/ Ricardo Rodriguez vs. Dolph Ziggler (c) w/ Big E Langston & AJ Lee
Brutaalia. Teki välillä oikein pahaa katsoa, kun Rio pamautteli potkuja Zigglerin päähän lähes taukoamatta. Ottelun luonne oli vähän yksipuolinen, ottelu kun oli selvää Del Rion hallintaa alusta lähtien. Siltikin tästä saatiin viihdyttävä paketti aikaiseksi. WWE ei näköjään pelännyt Zigglerin saavan toista aivotärähdystä, toisin kuin minä. Yhdessä kohtaa olin jo varma, että Dolphia on taas sattunut päähän, ja kohta ottelu keskeytetään. WWE näköjään tietää mitä tekee. Näin saatiin jo illan kolmas uusi mestari. Tuskinpa moni odotti Rion voittavan tämän rematchinsa. En minä ainakaan.
Voittaja: Alberto Del Rio (Pinned after Superkick)
Arvosana: ***½

Singles match
Chris Jericho vs. CM Punk w/ Paul Heyman
BEST IN THE WOOOORLD! Punkin paluu omalla kotiareenalla oli hemmetin hienoa katsottavaa. Värit pistin nyt näin, vaikka kun yleisöä kuunteli niin tuntui että Jericho oli se pahis ja Punk hyvis. Äijät vetivät taas vallan mainion ottelun, kaikille heidän kohtaamisilleen olen antanut saman arvosanan. Tasaisen vahvaa suorittamista. Ei käyty mitään finisherisotaa, vaan signatureja heiteltiin juuri sopivassa tahdissa. Hieno ottelu ja tämä ansaitsee MOTN-leiman!
Voittaja: CM Punk (Pinned after Go To Sleep)
Arvosana: ****+

Tag Team match for the WWE Tag Team Championship
Seth Rollins & Roman Reigns (c) vs. Randy Orton & Daniel Bryan
Tag Team matsikin oli normaalia WWE:n tasoa parempaa, kiitos siitä Shieldin jäsenille ja Bryanille. Bryanin osuudet olivat mahtavaa katseltavaa, ja mies on kyllä jälleen yksi WWE:n kuumimmista nimistä. Orton oli Orton. Hirveästi en enää matsista muista, mutta hyvä se oli ja minä tykkäsin kovasti.
Voittaja: Seth Rollins & Roman Reigns (Rollins pinned Bryan after Blackout)
Arvosana: ***+

3 Stages of Hell match for the WWE Championship (Stage 1: Lumberjack match, Stage 2: Tables match, if necessary Stage 3: Ambulance match)
Ryback vs. John Cena (c)
Selkeästi se eniten rakennettu matsi oli ihan odotetunkaltainen. Matsi oli viihdyttävä ja jännittävä loppuun asti. Lumberjack-ottelu oli huono veto, eikä siinä nähty vielä mitään erikoista. Pöytiä tuhottiin kiitettävä määrä ennen kuin Cenan AA pamautti Rybackin yhdestä läpi. Stage 2 oli kokonaisuudessaan hyvää meininkiä. Ambulanssi-ottelu pisti vielä pikkuisen paremmaksi. Tykkäsin kovasti kun herrat painivat käyttäen ambulanssin eri osia hyväkseen. Loppuspotti oli ihan komea. Oli tämä parempi matsi kuin LMS, mutta ei mikään sellainen, joka vielä 5 vuoden päästä muistettaisiin.
Stage 1: Ryback (Pinned after Shell Shocked)
Stage 2: John Cena
Stage 3: John Cena
Voittaja voitoin 2-1: John Cena
Arvosana: ****



Payback oli todella hyvä PPV. Yhtään heikkoa ottelua ei nähty, kun naisetkin vetivät parhaimman WWE PPV-ottelun moneen vuoteen. Jericho-Punk oli odotetusti paras, ja Ryback-Cena heti perässä. Ottelut olivat kaikki viihdyttäviä koitoksia. Mikään ei jäänyt harmittamaan. Pari kuukautta sitten tästä odotettiin tulevan jokin puuduttava väli-PPV Extreme Rulesin ja Money in the Bankin välissä. Pyh pah. Kokonaisuutena tästä saatiin vuoden tähän asti paras tapahtuma. Todella onnistunut PPV kaiken kaikkiaan.


WWE Payback: 3.3571 ~ ***+

[Hellhound]

World Wrestling Entertainment Presents Payback 2013 On PPV:

Hieman ehkä myöhässä, mutta nyt vielä yksi arvostelu WWE:n viimeisimmästä PPV:stä eli Paybackistä. Tapahtuman katsomisesta on taas kulunut hieman aikaa, joten tämä arvostelu on täysin muistiinpanojen varassa.


1. The Miz vs. Curtis Axel vs. Wade Barett(c) For The WWE Intercontinental Title

- PPV aloitettiin Triple Threat ottelulla Intercontinental mestaruudesta. Tässä ottelussa nähtiinkin hyvää brawlausta ja Perfect Plex tarjosi oikein hyvän near fallin, mutta itse olisin kaivannut ottelijoilta vielä jotain hieman harvinaisempia liikkeitä varsinkin, kun puhutaan nuorista painijoista joille tälläinen ottelu on hyvä näytön paikka. Ottelu myös kärsi ennalta arvattavasta voittajasta ja typerästä lopetuksesta, jossa Miz ja Axel selättävät Barettin samaan aikaan(jos Figure Fourin aikana vastustajan hartiat osuvat mattoon niin ruvetaan laskemaan selätystä), mutta vain Axel voitti ottelun. Silti kokonaisuutena hyvä ottelu.
Arvosana:***-


2. Kaitlyn (c) vs. AJ Lee For The WWE Divas Title

- WWE:n yritys syrjäyttää Slammiversaryn Terell vs. Kim ottelu vuoden parhaana naisten otteluna epäonnistui, mutta olihan tämä silti paras WWE:ssä käyty naisten ottelu pitkään aikaan. Myös ottelua edeltänyt feud vaikutti tavallista 'Divojen feudia paremmalta ainakin mitä promo videoista sain irti. Kaitlyn ja AJ tarjosivatkin hyvää painia sisältäneen ottelun ja itse tykkäsin AJ:n Submission finisheristä.
Arvosana:***


3. Kane vs. Dean Ambrose (c) For The WWE US Title

- Kanen ja Ambrosen US-Title ottelussa miesten kemiat eivät ainakaan tällä kertaa oikein kohdanneet ja välillä nähtiin myös hieman huonohkoa myymistä. Ottelu kyllä tarjosi kelvollista brawlaamista, mutta tylsän lopetuksen jälkeen ei tälle enempää oikein kehuja pysty antamaan.
Arvosana:**-


4. Alberto Del Rio vs. Dolph Ziggler (c) For The World Heavyweight Title

- Del Rio ja Ziggler tarjosivat oikein hyvää painia, mutta valitettavasti ottelun bookkaus ei oikein toiminut minulle. Tupla turn bookkaus, jossa Heel ja Face asetelmat heitettiin ympäri ei itselleni toiminut pääasiassa sen takia, että vielä ottelun alkuun Ziggler yritti huijata ottelussa Big E. Langstonin avulla ja piti nurkkauksessaan juuri Kaitlyniä nöyryyttäneen AJ:tä. Bookkauksesta johtuvista syistä siis ottelu joutuu tyytymään tyydyttävään arvosanaan. En myöskään tykännyt siitä kuinka Zigglerin mestaruuskausi katkaistiin näin nopeasti ja Del Rio taas nostettiin main eventtiin, kun juuri toivoin, että mies olisi siirtynyt vähäksi aikaa pois mestaruuskuvioista.
Arvosana:**½


5. CM Punk vs. Chris Jericho

- CM Punk ja Chris Jericho tarjosivatkin erinomaista painia, vaikka ottelulla kestikin hetken päästä kunnolla vauhtiin. Muistettavammaksi hetkeksi itselleni nousi Chris Jerichon näyttävä käännytys, jossa Jericho käännytti Punkin Hurricanranan Walls Of Jerichoon. Ottelun loppupuolella ottelu valitettavasti meni hieman finisher huorauksen puolelle ja ottelusta pääsi puuttumaan ne uskottavat near fallit. Tämä siis jäi hieman erinomaista ottelua heikommaksi koitokseksi.
Arvosana:****-


6. Daniel Bryan & Randy Orton vs. The Shield (c) For The WWE Tag Team Titles

- Illan Tag Mestaruusottelu oli ehkä hieman tylsä Ortonin hallitessa sitä, mutta kun Daniel Bryan pääsi kehään niin jopas rupesi tapahtumaan. Bryan tarjosikin erittäin hyvää painia, mutta parhaiten tästä jäi mieleen Avalanche Butterfly Suplex. Kokonaisuudessaan siis hyvä tag team ottelu.
Arvosana:***


7. Ryback vs. John Cena (c) For The WWE Title

- Illan Main eventtinä nähtiin Rybackin ja John Cenan välinen Three Stages of Hell ottelu WWE:n mestaruudesta. Ottelussa nähtiinkin hyvää voimapainia ja viihdyttävää brawlausta. Stipulaatioita käytettiin mielestäni hyväksi hyvin. Hardcore meininki ja spotit olivat hyviä. Tykkäsin varsinkin Cenan Crossbodysta Rybackin ja Lumberjackien päälle ja loppuspotista. Myös Ambulanssi stipulaatiosta otettiin kaikki irti ja ambulanssista otettiiknkin kaikki irti. Kokonaisuudessaan tämä oli erittäin hyvä ottelu, vaikka ei aivan Extreme Rulesin Ryback Cena kohtaamisen tasolle noussutkaan.
Arvosana:***½

Epävakaa kokonaisuus, mutta suurin osa otteluista ylsi silti kolmeen tähteen tai yli ja huonoin sitten alle 2 tähden. Tällä kortilla olisi kyllä ollut mahdollista vielä hieman parempaan tapahtumaan, mutta kyllä tämäkin hoiti hyvin väli-PPV:n roolin. Kokonaisuus 7½.