Veikkaisin artikkelin kadonneen, koska se poistettiin liian huonona. En tosin oikeasti tiedä Bleacher Reportin tasosta. Tuossa oli paljon hyvää asiaa, josta melkeinpä kaikki on jo aiemmin sanottu tällä ja kaikilla muillakin foorumeilla. Jos niistä hyvistä pointeista aikoo kasata artikkelin suositulle sivustolle, niin olisi syytä välttää tuollaista hyökkäävää kirjoitustyyliä, kun perustelut jäävät näköjään aika hatariksi, mukaan pääsee joitakin hölmöjä virheitä, fantasiabookkaus kuulostaa välillä WWE:n toteutusta huonommalta ja esimerkeiksi nostetaan tosiaan jotain Shelton Benjaminia.
Kirjoittaja valittaa siitä kun WWE nojaa nykyään pelkästään Cenaan toisin kuin ennen, jolloin oli monta muutakin megatähteä. En tiedä johtuuko kirjoittajan tietämättömyydestä vai kokeeko hän faktojen olevan vain haitaksi omalle saarnalleen, mutta sama promootio pyöri viitisentoista vuotta lähinnä Bruno Sammartinon ympärillä. Hulk Hoganin ympärillä pyöriessä siellä oli muitakin megatähtiä, koska WWF oli hankkinut läjän muiden promootioiden karismaattisimpia ja suurimpia tähtiä. Useimmat heistä olivat alusta asti tähtiä, joilla oli yli 10 vuotta merkittävää kokemusta, eikä lähes ketään tarvinnut pushata tähdeksi tyhjästä kuten nykyään. Artikkelissa ei taidettu mainita ollenkaan sitä, että WWE nimenomaan on koko ajan kehittynyt enemmän siihen suuntaan, että ei tukeuduta yksittäisiin painijoihin, vaan rahaa pyritään tekemään mieluummin WWE-brändillä ja uusilla keinoilla kuten vaikka youtube.
Artikkelissa ei mainita kuinka CM Punk ei ikinä noussut supertähdeksi suuren yleisön silmissä, vaikka hän on hallissa kakkostähti Cenan jälkeen. Fanien meteli hallissa ei kerro läheskään kaikkea. Hänen ollessa kuumimmillaan MITB:n ostoluvut jäivät pettymykseksi. Raw menettää katsojia, kun Punk ja Daniel Bryan ovat ruudussa segmenteissä, jotka normaalisti hankkivat katsojia lähes itsestään.
Tietysti pelkkään Cenaan turvautuminen on silti oikea ongelma ja tietysti huono bookkaus on osasyy tähän Punkin, Bryanin ym. asemaan peruskatsojien silmissä, mutta artikkeli ei ole hyvä ja kirjoittaja ei vaikuta asiantuntevalta, jos jättää monia näin merkittäviä asioita mainitsematta. Jos haluaa puhua WWE:n ongelmista tällä tasolla, niin ei voi olettaa omien suosikkien olevan vastaus kaikkeen. Omista suosikeista voi sitten puhua niissä artikkeleissa, joissa ei yritetä pelastaa WWE:tä. Tällaisenaan teksti on vain amatöörimäinen vuodatus, jossa on huolimattomasti käyty läpi liian monta asiaa.
EDIT:
WWE tulee reagoimaan tuohon maanantain ratingiin varmasti, sillä se saa USA Networkilta jokaisesta jaksosta rahasumman ratingsin perusteella.
Onkos sopimus muuttunut? Eikös ainakin viime vuosina tv-oikeuksien rahoista ole sovittu sopimusta tehdessä, jolloin on katsottu vanhoja katsojalukujen keskiarvoja. Tästä syystä yksittäisten viikkojen ratingeillä ei ole ollut juuri mitään merkitystä, koska niillä on niin pieni vaikutus kokonaiskuvassa. Sopimuksen lähestyessä loppuaan merkitys toki korostuu, kun arvioidaan mihin suuntaan ratingit ovat menossa jatkossa. Tv-mainoksistahan WWE ei saa suoraan mitään.